Tässä on valtionhallinnon uusi markkinointihaaste!

Mitä julkiset organisaatiot voisivat oppia kaupallisilta toimijoilta, kun etenkään nuoret eivät näytä tunnistavan valtionhallinnon tarjoamia hyötyjä? Valtorin tuotekehityspäällikkö Tiina Willman pitää kiinnostavana sitä, että kansalaiset haluavat luovuttaa tietonsa mieluummin Googlelle kuin valtionhallinnolle.

Tiina Willman oranssisävyisen taideteoksen edessä.

EU:n tietosuoja-asetus GDPR lähestyy. Kysymys siitä, kenelle kansalainen haluaa luovuttaa oman datansa, tulee yhä ajankohtaisemmaksi.

On kiinnostava huomata, että kansalaiset haluavat luovuttaa tietonsa mieluummin Googlelle kuin valtionhallinnolle. Ihmiset ovat valtionhallintoa kohtaan helposti kriittisiä: Isoveli ei saa valvoa.

Kaupallisille toimijoille datan luovuttaminen on sen sijaan ok asia. Tilanne voisi olla päinvastoinkin: ihmiset sanoisivat kyllä kansalaisten yhteistä hyvää rakentaville julkisorganisaatioille mutta ei kaupallisille toimijoille.

Nuorista on tullut googlekansalaisia.

Olen miettinyt, onko kyseessä sukupolviasia. Nuorille sukupolville valtionhallinto ei ole enää itsestään selvä instituutio. Heistä on tullut googlekansalaisia.

Valtionhallinnon auktoriteetti rapautuu. Uusi sukupolvi miettii ennemminkin, mitkä ovat ne hyödyt, jotka se saa luovuttamalla datansa yrityksille.

Etenkään nuori sukupolvi ei välttämättä tunnista valtionhallinnon tarjoamia hyötyjä. Tarkoitukseni ei ole arvottaa kaupallisia ja julkisia toimijoita keskenään. Kysyn ennemminkin: mitä julkiset organisaatiot voisivat oppia kaupallisilta toimijoilta?

Miten lisätä julkishallinnon houkuttelevuutta ja tunnettuutta nuorten silmissä?

Valtionhallinnolla on edessään mittava markkinointihaaste: Miten lisätä julkishallinnon houkuttelevuutta ja tunnettuutta nuorten silmissä niin, että he haluavat luovuttaa tulevaisuudessa datansa meillekin.

Julkishallinnon tehtävä ei ole tulevaisuudessakaan ensisijaisesti viihdyttää tai olla kansalaisten mielestä trendikäs. Ihmisten olisi kuitenkin hyvä tiedostaa, miten he hyötyvät datansa luovuttamisesta julkishallinnon datalähteeksi.

Missä kaikissa elämäntilanteissa julkisorganisaatiot ovat läsnä kansalaisten elämässä?

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin tuotekehityspäällikkö Tiina Willman edustaa maan kuuminta dataosaajien kärkeä ja on yksi kymmenestä Data Masters -ajatushautomoon kuuluvasta Suomen eturivin johtajasta. Huippujohtajista koostuvan ryhmän näkemykset ovat nyt luettavissa Data Masters -raportista. Ajatushautomon tuottaa Aller Media.

Tilaa sähköpostiisi kaikki Wau.fi:ssä julkaistut artikkelit sinua kiinnostavista aiheista.