Aller Median tuottama asiantuntijasivusto digiliiketoiminnasta, markkinoinnista, mediasta, sisällöistä, teknologiasta ja työelämästä.

Daniel Wellington, kavereiden kesken DW, ei investoi penniäkään perinteiseen markkinointiin, vaan kauppaa kellojaan sosiaalista mediaa hyödyntäen. Somemarkkinoinnin kultapoikabrändi on kasvanut muutamassa vuodessa yli 200 miljoonan dollarin bisnekseksi. Kauniit Instagram-kuvat eivät muuttuneet itsestään miljooniksi. Kokosin tämän menestystarinan viisi keskeisintä, miljoonatuottoihin johtanutta oppia.

Kun kaikki teknologiset härpäkkeet ja hullutukset on kokeiltu elämyksellisissä lahjoissa, kannattaa palata perusasioiden ääreen: perinteisessä postissa lähetettävään kirjekuoreen ja sen sisälle kiehtovasti rajautuvaan maailmankaikkeuteen.

Maailma on täynnä upeita tuotteita, jotka eivät lentäneet. ”Kaiken tekeminen oikein” ei varmista onnistumista, mutta nostaa sen todennäköisyyttä. Pitää jaksaa yrittää ja kokeilla.

Mitäpä jos oikeasti tekisimme niin kuin innostavissa seminaarialustuksissa ja somepostauksissa kehoitetaan, emmekä vain tyytyisi vain retweettaamaan sitä palaksi digitaalisen jalanjälkemme mosaiikkia. Vai kumpaa uskot enemmän - yritystä, jolla on persoona, ja joka toimii ja puhuu ammattilaistensa kautta kuin ystävä, vai kovanaamaa, joka piiloutuu korporaatiomaskin ja yritysjargonin suojaan? Miksi tämän toteuttaminen jää niin usein mainoslauseasteelle eikä koko työkulttuuria komppaavaksi voimaksi?