Aller Median tuottama asiantuntijasivusto digiliiketoiminnasta, markkinoinnista, mediasta, sisällöistä, teknologiasta ja työelämästä.

Kevät on nyt virallisesti jäänyt taka-alalle, ja välillä viileistäkin keleistä huolimatta Suomen kansa viettää sinnikkäästi suuren osan ajastaan ulkona harrastusten parissa tai mökillä touhuten. Erityisesti kauniilla säällä tekemistä riittää vaikka joka päivälle, ja siksi kesäkuu onkin aktiivisten brändien kulta-aikaa.

Jos kesä olisi vakiintunut parisuhde, niin maaliskuu olisi sen ensitreffit. Auringonsäteet tuntuvat mahanpohjassa ja kaikki suunnitelmat ovat vielä ihanan auki ja mahdollisia. Käännetään katseet siis maaliskuuhun: tsekkaa, mistä kohta puhutaan.

Vuosi vaihtui ja uuden vuoden kalenterit ovat tehneet kauppaansa. Missään en ole kuitenkaan nähnyt vielä sitä, mitä kaikki sosiaalisen median parissa työtä tekevät tarvitsisivat kipeästi: kunnon kattavaa somekalenteria. Siispä tein sellaisen. Se on vapaasti käytettävissänne, olkaa hyvä.