Yrityksille vaikeinta on tunnistaa merkityksellinen data ja muuttaa analysoitu data toiminnaksi. ”Olen yllättynyt siitä, miten puutteellista datan hyödyntäminen prosessien, myynnin ja markkinoinnin kehittämisessä edelleenkin yrityksissä on”, Granon kaupallinen johtaja Jukka-Pekka Vuori sanoo. Suomalainen johtamiskulttuuri perustuu silti hänen mukaansa tiedolla johtamiseen.  Lue juttu

EU:n tietosuojadirektiivin myötä kuluttajan valta päättää siitä, miten ja mitkä tahot häneen itseensä liittyvää dataa hyödyntävät, voimistuu entisestään. Kuluttajien asenteilla on yritysten tulevaisuuden kannalta todellakin merkitystä, huomauttaa Elisan kuluttajaliiketoiminnan data- ja analytiikkajohtaja Turkka Koivu.  Lue juttu

Asiakkuusmarkkinointiliiton toimitusjohtajan Jari Perkon mukaan EU:n tietosuoja-asetus GDPR tulee suurelta osin tarpeeseen, mutta siinä on myös ongelmakohtansa. ”Lainsäädäntö tuntuu nyt lähtevän joissakin kohdin siitä, että yritykset olisivat jollain pelottavalla tavalla yksilön henkilökohtaisen datan perässä. Näin ei kuitenkaan ole.  Lue juttu

Valtorin tuotekehityspäällikkö Tiina Willman pitää kiinnostavana sitä, että kansalaiset haluavat luovuttaa tietonsa mieluummin Googlelle kuin valtionhallinnolle. Mitä julkiset organisaatiot voisivat oppia kaupallisilta toimijoilta, kun etenkään nuoret eivät näytä tunnistavan valtionhallinnon tarjoamia hyötyjä?  Lue juttu

Erilaisten äly- ja IoT-laitteiden yleistyminen herättää täysin uudenlaisia datan hyödyntämiseen liittyviä kysymyksiä. ”Tämä on herkkä paikka kuluttajalle. Operaattoreilla voisi tulevaisuudessa olla isompi rooli datan hallinnassa ja dataan liittyvän informaation välittämisessä ihmisille”, Elisan data ja analytiikkajohtaja Turkka Koivu sanoo.  Lue juttu

Tulevaisuudessa, kun data oikeasti kulkee asiakkaan mukana, potilas ja eri asiantuntijat käyvät aiempaa aktiivisempaa keskustelua ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Mitä tapahtuu terveydenhoitoalalla, kun EU:n tietosuoja-asetus GDPR astuu voimaan? Aavan markkinointi- ja viestintäjohtaja Minna Hoffström pohtii dataa ja terveydenhuoltoa.   Lue juttu

Kesko seuraa nykyisin päivittäin, miten kauppiaat hyödyntävät heille tarjottuja datalähteitä. Viimeisen vuoden aikana jokainen K-kauppa on luonut datalähteiden pohjalta oman kauppakohtaisen profiilinsa ja strategiansa. ”Kauppiailta saatu palaute on todella rohkaisevaa”, Keskon data-analytiikasta ja asiakasdatasta vastaava johtaja Minna Vakkilainen iloitsee.  Lue juttu