EU:n tietosuojadirektiivin myötä kuluttajan valta päättää siitä, miten ja mitkä tahot häneen itseensä liittyvää dataa hyödyntävät, voimistuu entisestään. Kuluttajien asenteilla on yritysten tulevaisuuden kannalta todellakin merkitystä, huomauttaa Elisan kuluttajaliiketoiminnan data- ja analytiikkajohtaja Turkka Koivu.  Lue juttu

Asiakkuusmarkkinointiliiton toimitusjohtajan Jari Perkon mukaan EU:n tietosuoja-asetus GDPR tulee suurelta osin tarpeeseen, mutta siinä on myös ongelmakohtansa. ”Lainsäädäntö tuntuu nyt lähtevän joissakin kohdin siitä, että yritykset olisivat jollain pelottavalla tavalla yksilön henkilökohtaisen datan perässä. Näin ei kuitenkaan ole.  Lue juttu

Valtorin tuotekehityspäällikkö Tiina Willman pitää kiinnostavana sitä, että kansalaiset haluavat luovuttaa tietonsa mieluummin Googlelle kuin valtionhallinnolle. Mitä julkiset organisaatiot voisivat oppia kaupallisilta toimijoilta, kun etenkään nuoret eivät näytä tunnistavan valtionhallinnon tarjoamia hyötyjä?  Lue juttu

Kesko seuraa nykyisin päivittäin, miten kauppiaat hyödyntävät heille tarjottuja datalähteitä. Viimeisen vuoden aikana jokainen K-kauppa on luonut datalähteiden pohjalta oman kauppakohtaisen profiilinsa ja strategiansa. ”Kauppiailta saatu palaute on todella rohkaisevaa”, Keskon data-analytiikasta ja asiakasdatasta vastaava johtaja Minna Vakkilainen iloitsee.  Lue juttu

Nykyaikainen online markkinoija ei ole enää kapeakatseinen vaihtoehdoista valitsija, vaan lean-henkisesti ajatteleva kehittäjä. Datakohdennusmahdollisuuksien viidakossa vain harva osuu ensiyrityksellä täyteen kymppiin. Mitä enemmän faktaa ostavasta kohderyhmästä on valmiina, sitä osuvampia onlinemainonnan kohderyhmiä on mahdollista rakentaa.  Lue juttu