Mikä ihmeen somevaikuttaja?

Suomessa on populaatioon nähden hyvin vahva blogiskene. Bloggarit tuntevat kaikki, mutta heidän lisäkseen joukkoon mahtuu suuri määrä muita somevaikuttajia.

Me kaikki tiedämme nykyään, mitä tarkoitetaan bloggareilla: He ovat niitä tyyppejä, joilla on iso yleisö, paljon lukijoita ja he ottavat hyvän näköisiä kuvia blogiinsa. Tiedämme, että osa heistä tekee ammattimaisesti – osittain tai jopa kokonaisuudessaan – elantonsa blogia kirjoittamalla.

​

Bloggaajien lisäksi on olemassa somepersoonia ja somevaikuttajia. Heillä on paljon yhteistä bloggareiden kanssa – vain julkaisualusta on toinen. Oman blogin tai blogiportaalin sijaan somepersoonien julkaisut tapahtuvat siellä, missä ihmiset jo luonnollisesti viettävät aikansa, eli somekanavissa: Instagramissa, Twitterissä, Snapchatissä tai muissa sosiaalisen median kanavissa. 

Puhekielen somevaikuttaja-termi tarkoittaa sellaista sosiaalisen median profiilia, jonka ääni ja tekeminen kuuluvat isolle massalle. Oikeastaan kaikkia sosiaalisen median käyttäjiä voidaan nimittää enemmän tai vähemmän somevaikuttajiksi.

Vaikuttajaksi kelpaavat myös yhteisöt

Somevaikuttaja ei kuitenkaan ole aina yksittäinen henkilö. Somevaikuttajaksi luetaan myös esimerkiksi sosiaalisen median yhteisö, joka on kerännyt suuren ja sitoutuneen seuraajakunnan. Iso ja uskollinen yhteisö voi olla haalittu muutamallakin eri tavalla.

Yleensä somevaikuttaja on ollut tunnettu entuudestaan, joten häntä voidaan pitää jonkin sortin julkkiksena sekä mielipidevaikuttajana tai roolimallina muutoinkin. Kun somessa aktiivisesti vaikuttavat julkkikset esiintyvät TV:ssä, nettilehdissä tai radiossa, lähes välittömästi esiintyjän oma yleisö kasvaa muutamilla prosenteilla somekanavissa. 

Yleisöä voi kasvattaa myös tekemällä jotain erityistä ja yleisöä kiinnostavaa, pirun hyvää ja timanttista sisältöä – kontekstia ja alustaa kunnioittaen. Sisältölähtöinen somevaikuttajayhteisö tai -persoona saa yleensä kulkea pitkän tien, sillä liikenteentäyteisessä sosiaalisessa mediassa ei ole luvassa useinkaan pikavoittoja.

Päinvastaisen suorituksen on somesta televisioon tehnyt muun muassa Sonja Hämäläinen, tuttavallisemmin Soikku, kun hän nousi Youtube-tähteytensä avulla Tanssii Tähtien Kanssa -formaattiin.

Sisältölähtöinen somevaikuttajayhteisö tai -persoona saa yleensä kulkea pitkän tien, sillä liikenteentäyteisessä sosiaalisessa mediassa ei ole luvassa useinkaan pikavoittoja.

Kuvakaappaus ​Sonja Hämäläisen Twitter-tilistä​​
Kuvakaappaus ​Sonja Hämäläisen Twitter-tilistä​​

Brändäystaidot ratkaisevat

Hyvä sosiaalisen median vaikuttaja on todennäköisesti brändännyt itsensä ja on tavoilleen uskollinen. Sama koskee yhteistöitä, jotka ovat vaikuttajan henkilöbrändille sopivia ja sopivalla tavalla jalkautettu vaikuttajan sosiaalisen median kanavaan.

Hyvä sosiaalisen median vaikuttaja saa todennäköisesti suhteessa seuraajamääräänsä paljon FB-peukkuja, Insta-sydämiä ja kommentteja julkaisuihinsa. Tämä tarkoittaa, että somevaikuttajan yleisö on sitoutunutta. Hyvä sosiaalisen median vaikuttaja keskustelee siellä täällä yleisönsä kanssa ja myös tällä tavoin sitouttaa omaa yleisöään. 

Yritysten näkökulmasta hyvä somevaikuttaja on sellainen, jota uskotaan ja johon luotetaan. Tällöin vaikuttajan sanoma, oli se mitä tahansa, vaikuttaa myös yleisöön huomattavasti vahvemmin. Vaikuttajan sanomana asiaan yleisesti luotetaan huomattavasti enemmän kuin yrityksen itsensä sanomana. 

Kun olemme seuranneet bloggaria tai somevaikuttajaa pitkään, opimme askel kerrallaan tuntemaan kyseisen henkilön paremmin ja paremmin. Pian saattaa tuntua, että tunnemme kyseisen henkilön lähes ystävän lailla. Ja me taas luotamme ystävän suositteluun enemmän kuin yrityksen suositteluun. Tämän takia yritykset ovat oppineet hyödyntämään bloggareita ja kasvavassa määrin myös somevaikuttajia.

Hyvä sosiaalisen median vaikuttaja keskustelee siellä täällä yleisönsä kanssa ja myös tällä tavoin sitouttaa omaa yleisöään. 

​

Vaikuttajamarkkinoinnin kysyntä kasvussa

Tapasin helmikuussa Hampurissa Online Marketing Rockstar -messuilla Brandnew IO:n toimitusjohtajan Francis Trappin. Keskustelu hänen kanssaan vahvisti ajatusta siitä, että vaikuttajamarkkinoinnille on kysyntää etenkin yritysten vinkkelistä.

Nykyään maailmalla on useita kymmenien henkilöiden sosiaalisen median toimistoja, jotka ovat erikoistuneet vaikuttajamarkkinointiin somessa. Samoin erilaiset somevaikuttajien agentuurit ovat nostaneet päätänsä. 

Somevaikuttajat ja heidän avaamansa mahdollisuudet vaikuttajamarkkinoinnin ympärillä ovat luoneet jo erityisiä bisneshaaroja, ja voimme odottaa vahvan blogiskenen lisäksi somevaikuttamisen kasvua myös meidän leveyspiireillämme.

​