Ilmiömäinen some

Muistatteko ajat, kun moni piti sosiaalista mediaa ja Facebookia huuhaana ja ajanhukkana? Monessa työpaikassa Facebookia ei saanut käyttää työkoneelta eikä varsinkaan työajalla. Ei ole vielä kovin kauaa siitä, kun avokonttorissa kollegan takaa kävellessä selain viuhahti salaman nopeasti alas näytöltä some-surffailun jälkien peittämiseksi. Silloin ei juuri kukaan arvannut, että pian yritykset miettisivät some-strategioitaan, ja että sen ympärille syntyisi oma ammattikunta.

Kun Yle uutisoi lähijunassa suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puolesta puheen pitäneestä konduktööristä Sameli Muurimäestä, jäin taas kerran miettimään sitä, kuinka huima on sosiaalisen median voima ilmiöiden synnyttämisessä. Viime päivien aikana tuskin kukaan suomalainen on välttynyt altistumasta kovasti kaipaamallemme monikulttuurisuuskeskustelulle. Tätä keskustelua on ollut media ja sosiaalinen media pullollaan. Eniten ajatuksiani liikutti kuitenkin tämä Samelin kansalaisrohkeutta ja itsensä ylittämistä kuvaava teko käyttää viimeinen työajo oman viestinsä ja ideologiansa jakamiseen – niinkin eksoottisen median kuin paikallisjunan kuulutusjärjestelmän kautta.

Ei ole vielä kovin kauaa siitä, kun avokonttorissa kollegan takaa kävellessä selain viuhahti salaman nopeasti alas näytöltä some-surffailun jälkien peittämiseksi. Silloin ei juuri kukaan arvannut, että pian yritykset miettisivät some-strategioitaan, ja että sen ympärille syntyisi oma ammattikunta.

Immosen monikulttuurisuuden vastainen kirjoitus Facebookissa nosti myrskyn, jonka laineet löivät pitkälle fyysiseen maailmaan ja osoittivat jälleen kerran somen ilmiöittämis- ja demokratisoimisvoiman. Myös kirjoituksen vastailmiöt lähtivät somesta. Facebookiin perustettu monikulttuurisuutta puolustava ”Meillä on unelma” -mielenosoitus keräsi lähes 30 000 osallistujaa, joista fyysisesti paikalle tulivat noin puolet. Ilmiön laajuus ja nopeus herätti myös kansainvälisen median huomion, ja myös muissa maissa on haluttu kopioida Suomen mallia.

Myös meillä Suomi24:ssä Immonen, Minulla on unelma -mielenosoitus ja Jyväskylän tapahtumat puhuttavat suomalaisia juuri nyt kiivaasti. Käytämme Leikin SmartTrends:ä keskustelutrendien analysointiin. Viimeisen kolmen päivän aikana keskustelu Suomi24:ssä on ollut kiivainta näistä aiheista:

Sosiaalisessa mediassa meillä kaikilla on ääni, ja voimme käyttää sitä jopa maailmanlaajuisen ilmiön synnyttämiseen. Voimme vaikuttaa toisiimme, kulutustrendeihin, maailman talouteen ja lukemattomiin muihin asioihin, joihin meillä ei ollut ennen mitään pääsyä. Mitä sellaista sanottavaa sinulla tai brändilläsi on, joka saisi ihmiset massoina liikkeelle niin sosiaalisessa mediassa kuin fyysisessäkin maailmassa? Kuka tahansa voi liikuttaa keiden tahansa elämää niin paljon, että eräänä päivänä he tekevät jotakin yhtä rohkeaa ja ainutlaatuista kuin Sameli Muurimäki viimeisenä työpäivänään konduktöörinä pitäessään puheen kuulutusmikkiin.

Mitä sellaista sanottavaa sinulla tai brändilläsi on, joka saisi ihmiset massoina liikkeelle niin sosiaalisessa mediassa kuin fyysisessäkin maailmassa?

Kuvakaappauksen lähde: HS.fi, kuvaaja Ahti Kannisto

Olen ollut mukana lukuisissa keskusteluissa, joissa brändit liittävät sosiaalisen median ilmiöihin valtavan määrän kontrollin menettämiseen liittyvää kauhua, sen sijaan että näkisivät mahdollisuuksia. Itsekin kuluttajabrändin kanssa pitkän uran tehneenä tiedän hyvin sen, että minkä tahansa kanavan avaaminen johtaa siihen, että olet synnyttänyt itsellesi uuden asiakaspalauteväylän. Somessa kaikki tämä palaute on avoimesti näkyvillä ja pahimmillaan lähtee hyvään viraaliin. Digitalisoituvassa maailmassa on aiheellista kuitenkin kysyä, voiko mikään brändi enää menestyä ilman tämän palautteen hyödyntämistä tuotteidensa ja prosessiensa jatkuvaan parantamiseen? Jos asiakkaillasi on huudettavaa somessa, korvien sulkemisen sijaan jotakin on tehtävä. Entä jos teetkin jotakin tajunnan räjäyttävää ja koko maailma kuulee siitä? Ja jonkun elämä muuttuu niin paljon, että hän kuuluttaa työpaikan keskusradiossa tuotteesi puolesta?

Jos asiakkaillasi on huudettavaa somessa, korvien sulkemisen sijaan jotakin on tehtävä. Entä jos teetkin jotakin tajunnan räjäyttävää ja koko maailma kuulee siitä?

comments powered by Disqus