Diginatiivit työntekijät tulevat

Vanhanaikainen ajattelu rekrytoinnissa pitää laittaa uusiksi. Yritysten tulisi tuottaa oman median kaltaista sisältöä, jonka avulla he auttavat ja palvelevat asiakkaitaan, ja näin sitouttavat heitä itseensä. Sisältömarkkinointi ja sosiaalinen media on kaikkien huulilla. Sisältöjen avulla asiakkaan ohjaaminen ostotunneliin kuulostaa ajatuksena helpolta. Mutta kuka sen tekee?

Yritykset palkkaavat kolmella eri tavalla työntekijöitä. On niitä yrityksiä, jotka hakevat alan parhaat tekijät ja laittavat heidät työskentelemään yhdessä. Sitten on sellaisia yrityksiä, jotka panostavat yrityskulttuurin dynaamisuuteen. Tällöin arvostetaan työntekijän luonteenpiirteitä tai sopivuutta työyhteisöön enemmän kuin laadullista huippuosaamista.

Lisäksi löytyy onneksi sellaisia rekrytoijia, jotka uskaltavat palkata nuoria lahjakkaita ihmisiä, jotka haluavat edetä omalla urallaan ja olla esillä. Väitän, että tällaista ajattelua pitäisi löytyä jo nykyään kaikista yrityksistä.

Bloggaus tai päivitys ei vaadi erillistä työaikaa

Omaan uraansa päämäärätietoisesti edistävät, ekstrovertit työntekijät eivät vaadi nykyaikaiselle, kehittyvälle yritysviestinnälle kuten blogipostauksen kirjoittamiselle erillistä työaikaa. He tietävät, että aktiivisesta toimimisesta eri kanavissa ja yhteisöissä on ammatillista etua sekä heille itselleen että yrityksen liiketoiminnalle.

Omaan uraansa päämäärätietoisesti edistävät, ekstrovertit työntekijät eivät vaadi nykyaikaiselle, kehittyvälle yritysviestinnälle kuten blogipostauksen kirjoittamiselle erillistä työaikaa.

Nämä niin nk  sosiaaliset tyypit ovat niitä, jotka roikkuvat some-kanavissa ruokatuntien aikana ja tietävät uusimmat trendit jo ennen, kuin niistä uutisoidaan mediassa.  Henkilöinä he ovat sisällöntuotannon kärjessä aktiivisuudellaan ja valtaavat verkon ilmatilaa asiantuntijuudellaan.

​

Oikeat diginatiivit valmistuvat kohta koulusta ja siirtyvät työelämään. He eivät tiedä ajasta ennen internettiä, eivätkä täten takerru vanhoihin kaavoihin viestiä. Diginatiivisukupolvella on ollut jo koko lapsuuden matkapuhelin ja älypuhelin käytössä.

Nämä päämäärätietoiset nuoret viestivät toisilleen Snapchatin nopeiden valokuvien ja lyhyiden videoiden avulla, samalla kuin me "vanha sukupolvi" jännitämme kameraa posket punottaen ja mietimme, minkälaisen päivityksen uskallamme tuottaa Twitteriin.

Harmaantuva intranet ei riitä

Miten olemme ajatelleet pärjätä organisaatioina, jos kuvittelemme pelkän harmaantuvan intranetin riittävän sisäisen viestinnän kanavaksi? Miten tulevaisuudessa tavoitamme asiakkaamme, jos käytämme tunnollisesti perinteisiä kanavia ja pelkäämme uusia, hektisellä aikajänteellä ilmestyviä viestinnällisiä mahdollisuuksia?

On aika harkita sosiaalisten työntekijöiden palkkaamista. Nämä nettinatiivit pureutuvat viestinnällisten haasteiden maailmaan ja repivät vanhat standardit auki osaamisellaan. Heiltä löytyy kokemusta, joka päihittää oman natiivikäyttäytymisemme. Edes paras jääkiekkokentällinen ei ole täynnä pelkkiä tähtiä, miksi siis yrittäisimme perustella rekrytointejamme pelkällä talentilla.

Tarvitsemme laajempaa ymmärrystä, jottemme suunnittele liiketoiminnallisen osaamispääoman ja rekrytointilogiikkaa ainoastaan "yli kolmekymppisten palavereissa".

Nettinatiivit pureutuvat viestinnällisten haasteiden maailmaan ja repivät vanhat standardit auki osaamisellaan. Heiltä löytyy kokemusta, joka päihittää oman natiivikäyttäytymisemme