Blogiportaali, uudistu nyt!

Muotibloggaaminen kehittyi muutamassa vuodessa hieman nolosta harrastuksesta kiinnostavaksi bisnekseksi. Sitten jämähdettiin portaaleihin.

Blogiskene vuonna 2007: rakeisia peilikuvia, blurrattuja kasvoja ja spontaania kuulumisten kertomista. Kun muoti- ja lifestyleblogeja alkoi kymmenisen vuotta sitten putkahdella Suomeen, oli bloggaaminen hieman nolo harrastus. Sitä piiloteltiin nimimerkkien takana, ja rajattiin kasvot pois asukuvasta. Harvalla kävi tuolloin edes mielessä, että kirjoittelu voisi poikia mitään sen kummempaa. Lukijoita kiinnostivat aidot, samaistuttavat persoonat.

Jo muutamassa vuodessa nolosta harrastuksesta kasvoi kuitenkin trendi-ilmiö ja sen myötä kiinnostava uusi bisnes. Suomessa ensimmäisenä bloggaajan palkkalistoilleen nappasi Olivia-lehti vuonna 2009. Kyseessä oli Stella Harasekin Paras aika vuodesta.

Sen jälkeen brändien alle ja erilaisiin portaaleihin alettiin kahmia kaikki vähänkään lukijakuntaa saavuttaneet blogit. Se oli win–win -tilanne kaikille. Ensimmäistä kertaa bloggaamisesta saattoi nostaa kuukausipalkkaa, hylätyt brändisaitit alkoivat kiinnostaa yleisöä ja blogiportaalien perustajat loivat uusia bisnesmalleja ilmiön ympärille.

Sitten tähän kaavaan jämähdettiin vuosikausiksi. Alettiin puhua hajuttomista ja mauttomista massablogeista, joita portaalit olivat tahtomattaan synnyttäneet.

Blogeista rakennetaan nyt itsenäisiä brändejä.

Muualla portaalivaiheesta ollaan jo siirtymässä eteenpäin. Blogeista rakennetaan nyt itsenäisiä brändejä. Viime talvena amerikkalainen kustannusjätti Condé Nast ilmoitti lopettavansa eliittiportaalin maineessa olleen NowManifestin sen bloggaajien ryhdyttyä itsenäisiksi toimijoiksi.

Klikkaus omaa saittiaan pyörittävien, ruotsin ykkösblogitähtiin kuuluvien Angelica Blickin, Kenza Zouitenin tai Janni Delérin blogien kontaktiosioihin paljastaa yhteistyön agenttifirman kanssa. Kuvio tuntuu järkevältä. Kansainvälisten mainoskamppisten, vaatemallistojen ja juontokeikkojen myötä käsitys bloggaamisesta on laajentunut. Ruotsissa bloggaajat ovat superjulkkiksia, kuninkaallisista seuraavia, jotka eivät enää suostu tuuppaamaan omaa brändiään jonkun toisen alle.

Ruotsissa bloggaajat ovat superjulkkiksia, kuninkaallisista seuraavia, jotka eivät enää suostu tuuppaamaan omaa brändiään jonkun toisen alle.

Tulevaisuuden blogimaailmassa parhaiten pärjäävät ne, joilla on vahvin henkilöbrändi ja innovatiivisin agentti tai manageri. Blogiportaaliin verrattuna agentti tuo tekemiseen vapautta ja notkeutta, jota nykymarkkinoilla tarvitaan. Suurin ero on kuitenkin ajattelumallin muuttumisessa. Siinä missä portaalit tahtomattaankin ruokkivat massa-ajattelua, perustuu agenttimalli yksilöllisyyteen. Siis juuri siihen, mikä teki blogeista alun perinkin kiinnostavia.

Tulevaisuuden blogimaailmassa parhaiten pärjäävät ne, joilla on vahvin henkilöbrändi ja innovatiivisin agentti tai manageri.

Suomessa mediatalot ovat tulleet riippuvaisiksi blogeista kävijävirran takaajina ja sisällöntuottajina. Ykkössisällöntuottajista halutaan pitää kiinni kaikin keinoin. Huhutaan kohtuuttoman pitkistä sopimuksista ja toisaalta jatkuvasti kannattamattomimmiksi käyvistä blogi-investoinneista. Yksittäiset blogit voivat täälläkin olla jo kattobrändiään huomattavasti suurempia, ja pahimmillaan kattobrändi saattaa seisoa jopa kasvun tiellä. Eikö siis meidänkin olisi aika miettiä kuvio uusiksi?

comments powered by Disqus